Sveitsin vaellus 2013

toukokuu 6, 2014, SYS ry

Sveitsin ystävien 10. Alppivaellus

Sveitsin ystävien 10. Alppivaellus toteutettiin 24.–31.8.2013 toisen kerran Graubündenin kantonissa Engadin-laaksossa Pontresinan alueella. Majoituspaikkana oli Sporthotel Pontresinassa (1 805 metriä meren pinnasta). Helsingistä Zürichiin ja takaisin lennettiin Finnairin vuorolennolla. Zürichistä Pontresinaan matkattiin junalla ja nähtiin kaunis osuus välillä Chur – Samedan. Takaisin Zürichiin tultiin tilausbussilla Julierpass-solan kautta.

Matkanjohtajina toimivat Seppo ja Tarja Haario. Täysiä vaelluspäiviä oli viisi. Päivisin tehtiin kunnon patikointiretkiä. Nousua ja laskua tuli päivittäin noin 500–700 metriä. Vaelluskorkeus oli noin 2300–2700 metriä. Lämpötila oli noin 6–18 astetta. Ensimmäisinä päivinä satoi vettä jonkin verran, mutta se ei haitannut, koska kaikilla oli kunnon varusteet.  Aamiainen syötiin yleensä seitsemältä ja patikointiin startattiin heti kahdeksan jälkeen. Lounaalla syötiin eväät kauniilla näköalapaikalla luonnossa ja sen jälkeen käytiin usein vuoristoravintolassa kahvilla. Takaisin hotelliin tultiin noin viiteen mennessä. Päivän vaelluksen jälkeen ohjelmassa oli Sporthotelissa sauna, höyrysauna, jalkoja virkistäneet kylmäkylvyt ja poreallas. Neljän ruokalajin illallinen alkoi klo 18.30. Ruokailujen aikana keskusteltiin vilkkaasti ja naurettiin vitseille. Hotellin palvelu oli loistavaa ja ruoka erinomaista.

Ensimmäisenä vaelluspäivänä sunnuntaina 25.8. noustiin ensin 709 metriä hissillä (Standseilbahn) Muottas Muragl asemalle (2 453 m). Täältä patikoitiin Panoramaweg-polkua Engadinin maisemia ihaillen Alp Languardiin (2 325 m), mistä tultiin jyrkähköä polkua yli 500 metriä alas Pontresinaan.

Maanantaina 26.8. mentiin aluksi bussilla Corvatschin hissiasemalle (1 870 m) ja sieltä hissillä väliasemalle Corvatsch Mittelstation Murtèl (2 702 m). Täältä patikoitiin aluksi pilven sisällä pienessä sateessa Rosegtal-laksoon. Mahtavat maisemat avautuivat, kun päästiin pilvien alapuolelle. Hotel Rest Roseggletscherissä (1 999 m) pidetyn tauon jälkeen pääosa patikoi vielä noin kahdeksan kilometriä Roseg-joen vieressä Pontresinaan. Osa meni tämän osuuden hevoskyydillä.

Tiistaina 27.8. mentiin jälleen bussilla Corvatschin hissiasemalle (1 870 m). Täältä patikoitiin ylös Hahnensee ravintolaan (2 153 m). Ravintilan terassilta avautuu mahtavasti koko Engadin-laakso.  Tauon jälkeen vaellettiin kohti Pontresinaa noin 2 000 metrin korkeudessa. Metsäiseltä polulta avautuivat upeat näkymät St. Moritziin ja Samedanin lentokentälle. Lopussa oli jyrkähkö laskeutuminen metsän siimeksessä Pontresinaan.

Keskiviikkona 28.8. mentiin aluksi lyhyt matka junalla Morteratschiin (1896 m). Täältä patikoitiin aluksi metsässä Morteratsch-laakson länsireunaa alppimajalle ”Boval” (2 495 m). Maisemat olivat mahtavat Morteratsch jäätikölle ja sen takana sijaitseville lumisille Alppihuipuille. Polku oli lopussa kapea ja jyrkkä. Lounastauon jälkeen patikoitiin takaisin ja pidettiin virkistävä tauko Morteratschin majatalon terassilla. Sitten junalla Pontresinaan. Illalla hotelli tarjosi tunnelmallisessa viinikellarissa kynttilänvalossa alkupalat ennen illallista.

Torstaina 29.8. noustiin taas 709 metriä hissillä (Standseilbahn) Muottas Muragl asemalle (2 453 m). Täältä patikoitiin ensin Muragl-laaksoon (2 338 m). Seuraavaksi noustiin jyrkkää rinnettä Segantini majalle (2 731 m). Majalta näkee hyvin Oberengadiniin ja Rosegtal-laakson. Tauon jälkeen patikoitiin kohti Languard-laaksoa. Kapea polku oli jyrkissä kohdissa varmistettu teräsvaijerilla. Lounastauko pidettiin noin 2 790 metrin korkeudella. Tämän jälkeen vaellettiin Languard-laaksoa alas Alp Languard-majaan (2 325 m). Pontresinaan tultiin täältä hissillä.  Illalla hotelli järjesti ryhmällemme maittavan grilli-illan hotellin sisäpihalla.

Perjantaina 30.8. nautittiin aamiainen Alp Languard (2 325 m) majassa. Pääosa nousi sinne hitaasti patikoiden jyrkässä rinteessä. Nousua tuli 520 metriä ja se kesti 1,5 tuntia. Osa tuli hissillä. Aurinko paistoi, maisemat olivat mahtavat. Aamiaisen jälkeen tutustuttiin bussilla ja hisseillä matkaten Corvatschin huippuun lumen keskelle (3 303 m) ja St. Moritzin länsipuolella olevaan huippuun Piz Nair (3 057 m).  Näimme hyvin Engadin-laakson. Sää suosi, aurinko paistoi edelleen.  

Lauantaina 31.8. matkustettiin tilausbussilla Julierpass-solan (2 284 m) kautta Zürichin lentokentälle. Tauko pidettiin Heidilandissa.

Matkaan osallistui 19 henkilöä.

Seppo Haario