lokakuu 2, 2020

Vuosikokous pidetty – täydennystä hallitukseen

Vuosikokous pidetty – täydennystä hallitukseen

Sveitsin Ystävät ry:n koronaviruksen takia keväältä siirretty vuosikokous pidettiin keskiviikkona 30.9. Anna K:n kokoustiloissa Annankadulla, Helsingissä. Kokouksessa käsiteltiin sääntömääräiset asiat, vuoden 2019 toimintakertomus, tilinpäätös, tilin- ja toiminnantarkastajien kertomukset sekä vuoden 2020 toimintasuunnitelma ja budjetti. Kokousväki vahvisti edellä mainitut asiakirjat ja myönsi vastuuhenkilöille tili- ja vastuuvapauden vuodelta 2019. Koska vuodesta oli kulunut jo 3/4, sekä alun perin keväällä laadittu toimintasuunnitelma että budjetti oli päivitetty vastaamaan nykypäivän tilannetta.

Kokous vahvisti myös jäsenmaksut vuodelle 2021, jotka pysyvät entisen suuruisina. Henkilöjäsenet maksavat edelleen 20 euroa, perhejäsenet (samassa taloudessa asuvat) 30 euroa sekä yhteisö- ja yritysjäsenet 100 euroa.

Erovuorossa ollut Leena Jokiranta oli ilmoittanut eroavansa yhdistyksen hallituksesta. Kiitämme Leenaa lämpimästi yhteisen asiamme hyväksi tekemästään ansiokkaasta työstä ja olemme kiitollisia, että Leena on lupautunut jatkamaan kirjoittamista eri julkaisuihimme. Hallitusvaalissa uusiksi hallituksen jäseniksi valittiin William Oesch ja Hannu Schaffter. Muut erovuorossa olleet jäsenet Seppo Haario, Elias Oikarinen ja Jari Toivonen valittiin uudelleen kaksivuotiskaudeksi. Hallituksen täydentävät Elina Aalto, Harri Mäntynen, Jyrki Saulo ja Esko Vaahtolammi sekä puheenjohtaja Veli-Pekka Tihlman, jotka ovat erovuorossa 2021.

Yhdistyksen neuvottelukunnan jäsenet Keijo Kaivanto, Christian Kläusler, Robert Mattson, Klaus Oesch, Alpo Rusi, Ulf Silfverberg, Vesa Valtonen ja Kari Vitie valittiin uudelle kaksivuotiselle toimikaudelle. Neuvottelukunnan täydentävät puheenjohtaja Pentti Airio, Maria Oesch-Feldt, Seppo Rahkonen, Ben Söderlund ja Pekka Virolainen, jotka ovat erovuorossa 2021. Neuvottelukunta järjestäytyy sääntöjen mukaan sisäisesti. Hallitukselle myönnettiin seuraavaan vuosikokoukseen asti valtuudet täydentää neuvottelukuntaa kahdella sopivaksi katsomallaan henkilöllä.

Stipendijaos jatkaa entisessä kokoonpanossaan: Seppo Haario (puheenjohtaja), Eva Paajanen, Esa Penttinen, Jyrki Saulo, Elina Seppälä ja Päivi Vetsch. Hallitukselle myönnettiin valtuudet täydentää myös stipendijaosta yhdellä sopivaksi katsomallaan henkilöllä.

Yhdistyksen uudeksi tilintarkastajaksi valittiin kilpailutuksen perusteella Lauri Lehtoviita, KHT, ja varatilintakastajaksi Marko Saxell, KHT. Toiminnantarkastajana jatkaa Eeva Saja varamiehenään Pekka Virolainen, samoin entinen.

Noin tunti 40 minuuttia kestäneessä kokouksessa käytiin vilkasta ja hyvähenkistä keskustelua yhdistyksen toiminnasta poikkeuksellisissa olosuhteissa. Kokouksen rutinoituneena puheenjohtajana toimi neuvottelukunnan puheenjohtaja, prikaatinkenraali Pentti Airio.

Hallitus