huhtikuu 30, 2020

Uutisia Sveitsistä

Uutisia Sveitsistä

30.11. C0VID-19 

Sveitsissä on todettu Pandemian aikana 327 072 tartuntaa ja 4 753 menehtynyttä (sunnuntai 30.11. aamu, Johns Hopkins University). Luvuissa on mukana Liechtenstein. Viimeisen kahden viikon tilanne on pahin Ticinon ja St. Gallenin kantoneissa.
Suomen tilastot 30.11. ovat 24 912/399 (tartunnat/menehtyneet, Johns Hopkins University).

Liittovaltion kansanterveysvirasto (Bundesamt für Gesundheit, BAG) ilmoitti 8 782 uudesta koronavirusinfektiosta perjantai – maanantai. Tämä on merkittävä lasku marraskuun alkuun verrattuna, jolloin joissakin tapauksissa Sveitsissä ilmoitettiin yli 10 000 uutta tapausta yhdessä päivässä (NZZ 30.11.).

Sairaaloiden tehohoitopaikkoja on lisätty. Tällä hetkellä on 1 128 vuodepaikkaa ja 854 käytössä (NZZ 29.11). Sveitsin menehtyneet ovat pääosin yli 80-vuotiaita.

Maskit ovat pakollisia kaikissa julkisissa tiloissa, odotustiloissa, liikennevälineissä, työpaikoilla ja toisen asteen kouluissa. Yöjunat ja yöbussit on peruutettu 7. marraskuuta alkaen toistaiseksi. Korkeakouluissa ei ole paikalla olevaa opetusta. Diskot ja yökerhot suljetaan. Ravintoloissa saa olla korkeintaan neljä henkilöä pöydässä. Poikkeus perhe pienten lasten kanssa. Urheilu- ja kulttuuritapahtumissa korkeintaan 50 henkilöä. Yksityisiä tapahtumia tulisi välttää ja niissä korkeinaan 10 henkilöä (swissinfo 30.11). Monet Länsi-Sveitsin kantonit kuuluvat eniten kärsineisiin alueisiin koko Euroopassa. Siksi yksittäiset kantonit ovat myös määränneet sulkemaan ravintoloita, vapaa-ajanviettomahdollisuuksia ja kauppoja (NZZ 30.11.).

Sveitsi on tehnyt varauksen 13 miljoonalle rokoteannokselle. Rokotusten pitäisi olla ilmaisia kaikille.

Matkustaminen on mahdollista Sveitsin ja Euroopan unionin, EFTA-maiden ja Ison-Britannian välillä.

Bahrainissa on todettu suurin määrä koronatartuntoja suhteutettuna maan asukaslukuun (NZZ 29.11.).

Belgiassa on suurin määrä menehtyneitä asukaslukuun suhteutettuna, 144,87/100 000. Sveitsin menehtyneet 54,8/100 000, Ruotsin 66,0 ja Suomen 7,2 (Johns Hopkins University 30.11.).

KANSANÄÄNESTYKSET 27.9.2020

– Hylättiin puolueen Schweizerische Volkspartei (SVP) aloite henkilöiden vapaasta liikkuvuudesta (Für eine massvolle Zuwanderung, Begrenzungsinitiative).  Aloitteen toteutuminen olisi johtanut ongelmiin EU:n kanssa ja vaikeuttanut työvoiman saantia.
– Hylättiin hallituksen lakiesitys susien metsästyksen helpotuksesta (Über die Jagd und den Schutz wildlebender Säugetiere und Vögel).
– Hylättiin hallituksen lakiesitys lastenhoitokulujen verovähennysten korotuksesta (Über die direkte Bundessteuer DBG, Steuerliche Berücksichtigung der Kinderdrittbetreuungskosten).
– Hyväksyttiin vastaesitys aloitteeseen isyyslomasta (Über den Erwerbsersatz für Dienstleistende und bei Mutterschaft, indirekter Gegenvorschlag zur Volksinitiative «Für einen vernünftigen Vaterschaftsurlaub – zum Nutzen der ganzen Familie). Aikaisemmin isällä oli oikeus päivän tai kahden isyyslomaa. Kansanäänestysaloitteessa esitettiin neljän viikon isyyslomaa. Parlamentti esitti vastaesityksenä kahta viikkoa. Tämä hyväksyttiin. – Äitiysloman pituus Sveitsissä on 14 viikkoa.
– Hyväksyttiin niukalla 8 670 äänen enemmistöllä uusien hävittäjäkoneiden hankinta (Bundesbeschluss über die Beschaffung neuer Kampfflugzeuge).
Sveitsin ehdokkaat ovat Saab Gripeniä lukuun ottamatta samat kuin Suomessa. Gripen ei ollut vielä kesällä 2019 valmis koelentoihin ja putosi näin kilpailusta. Tarkoituksena on hankkia uusia koneita 30–40 kpl. Tarjolla ovat siis: Airbus Eurofighter, Dassault Rafale, Boeing F / A-18 Super Hornet ja Lockheed-Martin F-35A. Koneiden hankintaan on suunniteltu CHF 6 mrd.
Lisäksi lyhyen kantaman ballististen ohjusten torjuntaan harkitaan kahta ohjusta: Eurosam SAMp/T tai USA: Raytheon Patriot. Tähän on suunniteltu käytettävän CHF 2 mrd.
Ilmapuolustuksen päätökset tehdään vuoden 2021 alkupuolella.

Kaikkien viiden äänestysten äänestysprosentti oli harvinaisen korkea, yli 59 %. Yleensä kansanäänestysten prosentti noin 44. Tarkempaa tietoa 27.9. äänestysten tuloksista tästä.

COVID-19 

Huhtikuu 27.4. aloittivat toimintansa kampaajat, kosmetologit, fysioterapeutit, kukkakaupat sekä hammas- ja terveyskeskusten ei-kiireelliset hoidot.

Toukokuu
11.5. alkaen avattiin ala-asteen ja toisen asteen koulut, kaikki kaupat, museot, kirjastot, matkatoimistot sekä ravintolat siten, että yhdessä pöydässä saa olla korkeintaan 4 henkilöä. Korkeintaan viiden hengen urheiluharjoitukset ovat mahdollisia. Maahantulorajoituksia Sveitsiin lievennetään asteittainen. 15 uutta rajanylityspaikkaa avattiin Länsi-Sveitsissä sekä Graubündenin, Ticinon ja Solothurnin kantoneissa.
15.5. alkaen Sveitsin, Saksan ja Itävallan väliset rajat ovat olleet avoinna naimattomille pariskunnille ja niille, jotka haluavat käydä sukulaisten luona tai osallistua tärkeisiin perhetapahtumiin.
28.5. Kaikki uskonnolliset palvelut ja juhlat ovat sallittuja.
30.5. kokoontumisrajoitus nousi 30 henkilöön.

Kesäkuu
3.6.Sveitsin viranomaisten mukaan oli vielä liian aikaista poistaa maahantulorajoitukset Italian kanssa. Vain rajatyöntekijät pääsivät Sveitsiin Italiasta.
6.6. Kokoontumisrajoitus nousi 300 henkilöön. Spontaanit 30 henkilön tapaamiset ovat mahdollisia. Ravintolat ja baarit avattiin. Vapaa-ajan harrasteet ja matkailutarjonta avautuivat. Elokuvateatterit, teatterit ja eläintarhat avautuivat.
8.6. Kaikki koulut ja yliopistot avattiin.
15.6. Poistetiin rajoitukset kaikkien 27 Euroopan unionin maan sekä Islannin, Liechtensteinin, Norjan ja Britannian kanssa.
19.6. Poikkeuksellinen tila (Ausserordentliche Lage) päättyi.  Vielä ei olla normaalissa tilassa.  Sveitsissä on nyt erikoistila (Besondere Lage). Sveitsissä on epidemioiden suhteen kolme tilaa: Normale Lage, Besondere Lage ja Ausserordentliche Lage. Voit katsoa näitä tiloja  tästä.
21.6. Noin 300 ihmistä on karanteenissa oltuaan Zürichin yökerhossa tartunnan saaneen miehen kanssa.
22.6. Alle 1 000 hengen kokoontumiset ja tapahtumat ovat sallittuja, jos kontaktien jäljitys voidaan taata.
25.6. SwissCovid -kontaktien jäljityssovellus tuli saataville. 28. kesäkuuta mennessä noin 810 000 ihmistä oli ladannut sen.

Heinäkuu
6.7. Julkisessa liikenteessä on käytettävä kasvonaamioita (aikaisemmin suositus). Riskimaista Sveitsiin tulevien pitää olla 10 päivän karanteenissa, Bundesamt für Gesundheit on julkaissut listan näistä maista:
Argentiina, Armenia, Azerbaidžan, Bahrain, Valko-Venäjä, Bolivia, Brasilia, Kap Verde, Chile, Kolumbia, Dominikaaninen tasavalta, Honduras, Irak, Israel, Kosovo, Kuwait, Moldova, Pohjois-Makedonia, Oman, Panama, Peru, Qatar, Venäjä, Saudi-Arabia, Serbia, Etelä-Afrikka, Ruotsi, Turks- ja Caicossaaret sekä Yhdysvallat.

Elokuu
Yli 1 000 hengen tapahtumat ovat kielletyt lokakuuhun saakka.
Zürich, Vaud, Geneve, Basel City, Valais, Neuchâtel, Fribourg, Solothurn ja Jura ovat määränneet kasvinaamiot pakollisiksi  kauppojen sisällä.
————
Hallitus on varattu talouden tukemiseen yhteensä noin 65 miljardia CHF. Sveitsin hallitus on sopinut 14,2 miljardin CHF lisärahoituksesta työttömyysvakuutukseen ja kaksinkertaistavansa 40 CHF vaikeuksissa olevien yritysten hätälainojen määrän.  Sveitsi on esittänyt suunnitelman tarjota uusia lainoja yhteensä enintään 154 miljoonaa CHF aloittaville yrityksille.

Ilmailuala saa lähes 2 miljardia CHF. Sveitsi pyrkii turvaamaan riittävän määrän rokotteita maan 8,6 miljoonalle väestölle.

Valtiovarainministeri Ueli Maurer on varoittanut, että Sveitsin talouden pysähtyminen voi johtaa jopa 40 miljardin CHF alijäämään tänä vuonna.

Sveitsin armeija on ilmoittanut ostavansa 100 miljoonaa naamaria , jotka myydään vähittäiskauppiaille ostohintaan puutteiden korjaamiseksi. Hallituksen budjetti on CHF 400 milj (412 milj USD) erityyppisten naamioiden tarjoamiseksi.

Sveitsi on ilmoittanut CHF 400 milj suuruisesta avustuspaketista  kehitysmaille.

Ihmisten väli pitää olla vähintään 1,5 metriä. Väestöä kehotetaan noudattamaan hygienian suosituksia. Y li 65-vuotiaat ja riskiryhmiin kuuluvat ihmiset voivat poistua asunnoistaan, kunhan he toteuttavat tarvittavat varotoimet.

Isovanhemmat saavat halata alle kymmenvuotiaita lapsenlapsiaan (BAG, Bundesamt für Gesundheit).

Reserviläiset (Milizsoldaten) ovat olleet mukana koronan hallinnassa. He ovat avustaneet lääkintähuollossa, kuljetuksissa ja vartiointitehtävissä. Aseistetut sotilaspoliisit ovat avustaneet rajavalvonnassa. Toiminta on onnistunut hyvin. Reserviläiset on jo kotiutettu.

Useissa kaupungeissa (mm. Zürich, Bern, Basel, St Gallen) on ollut pieniä mielenosoituksia rajoitustoimenpiteitä vastaan.

SwissCovid jäljityssovellus tuli ladattavaksi 25.6. Sovelluksen oli ladannut elokuun loppuun mennessä 1,5 miljoonaa käyttäjää, noin 17 % asukkaista (Statista).

Muita uutisia

Sveitsin valtakunnan syyttäjä Michael Lauber eronnut 
Kansainvälinen jalkapalloliitto Fifa on ollut pitkään korruptioskandaalien kohteena. Lahjontakulttuuri alkoi jo 1970-luvulla. Sveitsiläinen Sepp Blatter (Fifan puheenjohtaja 1998–2016) ja Fifan johto on syytösten mukaan ollut osallisena korruptiossa.

Sveitsin valtakunnan syyttäjä Michael Lauber on ollut pitkään tutkinnan kohteena. Häntä syytetään siitä, että hän ei ole hoitanut velvollisuuksiaan jalkapallon korruption tutkinnassa.

Lauber oli 21.5. kahden tunnin kuulusteluissa.  Oikeusviranomaiset vaativat, että Lauberille ja Fifan nykyiselle presidentille Gianni Infantinolle esitetään rikossyytteet (Neue Zürcher Zeitung 6.6.2020). Michael Lauber erosi virastaan 26.7.2020, kun oli käynyt ilmi, että hän oli valehdellut tapaamisestaan Fifan puheenjohtajan Gianni Infantinon kanssa. Infantino on rikostutkinnan kohteena.

 

Sveitsin ylen uutisradiokanava 4 lähettää uutiset tasatunnein ja välissä raportteja Sveitsistä ja maailmalta. Kuuntele tästä.

Sveitsin television SRF:n uutisia voi katsoa tästä. 

Sveitsin uutisia (swissinfo) voi katsoa tästä.

Maakohtaiset melko ajantasaiset Johns Hopkins University tilastot (tartunnan saaneet, menehtyneet, parantuneet) saat tästä.

Sveitsin tilastoja voi seurata tästä

 

Keski-Euroopan suuret liikennesuunnitelmat  (Neue Zürcher Zeitung 28.2.)  Katso tästä.

Crypto-skandaali Sveitsissä. Yhdysvaltojen CIA ja Saksan BND ovat vuosien ajan salakuunnellet muita valtioita sveitsiläisen yrityksen Crypto AG laitteiden avulla. Sveitsi on vienyt huipputeknologiaa DDR:aan.  Skandaali koettelee myös Sveitsin puolueettomuutta.

Sveitsin SRF television sivuilla on viisi videota Crypto-skandaalista. Katso tästä.  

Neue Zürcher Zeitung 11.2. Katso tästä.

Blick  13.2. Katso tästä 

Neue Zürcher Zeitung 13.2. Sveitsin toimet Stasin kanssa: Katso tästä.

Vanhempi uutinen Zugin ja Stasin yhteyksistä, Zentralplus 28.7.1990: katso tästä. 

Muita uutisia

Hävittäjäostot sekä vastaostot ovata: katso tästä.  

Suomen koulujärjestelmä: katso tästä 

Hallitsevatko naiset pian maailmaa: katso  tästä

Saksa kielenä: katso tästä